tiistai 17. lokakuuta 2017

Jouluelokuva: Loistavat naapurit (Deck the Halls)

Netflixin tarjontaa jälleen kerran. Rauhaa ja rutiineja rakastava Steve saa kokea hermoja raastavia hetkiä, kun naapuriin muuttaa yliampuvaisuuteen taipuva perhe. Naapuri, jota esittää Danny DeVito, saa päähänsä, että heidän jouluvalojensa tulee näkyä avaruuteen saakka, ja tämä kiristää naapurusten välejä katkeamispisteeseen saakka.


Ihan katsottava jouluelokuva, ainakin sai ihailla amerikkalaistyylin yliampuvaa joulukoristelua! Mitään jouluelokuvien aatelia tämä ei kyllä ole, mutta ihan kertaalleen katsottava. Sanoisin, että kaksi ja puoli joulutähteä viidestä!

Netflix on muuten poistanut valikoimistaan erään parhaista jouluelokuvista ikinä, siis Grinchin! Todella suuri miinus tästä Suomen Netflixille. Onneksi se löytyy omasta hyllystä DVD:nä, sillä se kuuluu itselläni niihin must-jouluelokuviin, jotka pitää nähdä joka joulu.

Olisin halunnut viikonlopun leffaherkuksi paluun tehnyttä Fazerin piparkakkusuklaata, mutta tietenkin se oli loppu lähi-Prismasta, enkä jaksanut lähteä enää kauemmas sitä metsästämään. Josko ensi viikonlopuksi löytyisi jostain :)


Täällä on satanut viikon putkeen, ja äsken katsoin säätiedotetta melkoisen epäuskoisena: seuraavat 10 päivää pitäisi olla poutaa! Niinpä toivotan aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!


tiistai 10. lokakuuta 2017

Pienen reen tuunaus

Tämä tuunaus on jo viime vuodelta, mutta en ehtinyt sitä blogissa esitellä. Niinpä sen aika on nyt, ennen kuin jouluhössötys todella alkaa ja se unohtuu taas muiden postausten tieltä!

Kirpputorilta ostin siis viime vuonna ruskean pienen reen. Todella ankea, eikö?


Maalasin tämän jämämaaleilla punavalkoiseksi, ja se päätyi viime joulun alla karkkiastiaksi.


 Ai että kun alkoikin tehdä mieli joulukarkkeja tuota kuvaa katsoessa! Tänä vuonna ei ole tullut testattua vielä mitään joulunameja, vaikka ilmeisesti niitä on jo kauppoihin ilmestynyt. Ehkäpä viikonloppuna tulee testailtua!

Kinkkiksen sisarblogia Sinkkistä seuraavat ovatkin jo ehkä lukeneet, että meille tulee parin viikon päästä koiranpentuja <3 Röntgenissä näkyi viisi pientä russelinalkua Emman mahassa. Jos kaikki sujuu hyvin ja pennut syntyvät ajallaan, pääsee niistä neljä  jouluksi uuteen kotiin. Siinä onkin joillekin onnekkaille joululahjaa kerrakseen <3 Meille jää yksi pentu kotiin, joten eiköhän siinä ole minulle ja Emmalle tämän joulun paras lahja :)


Sateista huolimatta ihanaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

DIY: Betonilumiukot

Tässä on tullut kesän ja syksyn mittaan tehtyä jonkin verran betonitöitä, ja koska voi olla, että taaskaan ei tule valkeaa joulua tänne meille, halusin varmistaa, että pihaa koristaa kuitenkin lumiukko tai pari! Lidlistä olin aikaisemmin ostanut lumiukkomuotin jääjuttuja varten, mutta nyt päätin kokeilla sitä betonimuottina:

Muotti on siis oikeasti pieni silikoninen kakkumuotti.

Betonihommat ovat helppoja. Täytyy vain sekoittaa betoni ja kaataa se muottiin.


Ohjeet betonin sekoittamiseen löydät täältä.

Annoin kuivua muutaman päivän ja kas, lumiukot ovat valmiita!


Oikeanpuolimmaisen irroitin muotista liian aikaisin, ja napit murtuivat pois, koska eivät olleet ehtineet kuivua. Onneksi lumiukko toimii ilman niitäkin :)


Nämä rouheat ukot saavat jäädä lyhdyn viereen jo toivottelemaan tulijoita tervetulleiksi :)

Emma-koira on jo joutunut ottamaan varaslähdön Ugly Christmas Sweaterin kanssa. Siinä missä Jeppe painattaa vielä nakuna ilman vaatteita, Emman vauhti on hidastunut sen verran, että sille tulee kylmä ja se tarvitsee jo vaatetusta. Emman massussa nimittäin kasvaa pieni monsterilauma! Emman oma villapaita on jäänyt jo naftiksi valtavan mahan takia, joten Emma on ottanut Jepen villapaidan lainaan.


Toivon mukaan näitä paitoja tulisi vielä Mustiin ja Mirriin tänä vuonna, sillä tarkoitus olisi pitää Emman pennuista yksi. Saisi sitten kolmaskin Joulukoira oman Ugly Christmas Sweaterin :)


Monstereiden joulumuotia viime vuodelta!

Meillä eletään jänniä aikoja, kun Emman laskettu aika alkaa lähestyä. Maha on jo niin valtava, että luulen, että pennut syntyvät ehkäpä vähän alle 9 viikon odotusajan. Ensi maanantaina meillä on penturöntgen, josta selviää, montako minimonsteria on tulossa :)

Näissä jännittävissä tunnelmissa toivotan kaikille ihanaa alkanutta lokakuuta!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jouluelokuva: A Wish for Christmas

Tämäkin elokuva löytyi Netflixistä. Elokuvan päähenkilö Sara on kiltti tyttö, vähän liiankin kiltti, ja tulee usein poljetuksi ja hyväksikäytetyksi. Kun pomo varastaa Saran idean, Sara saa joulupukilta lahjaksi 48 tuntia joulun taikaa, ja näiden 48 tunnin aikana Sara saa rohkeutta vaatia oikeuksiaan. Mutta riittääkö 48 tunnin taika pysyvään muutokseen?


Ei tämä jouluelokuvien parhaimmistoa ole, mutta ihan hyvä hyvänmielen joululeffa. Kolme joulutähteä viidestä :) Plussaa ihanista joulukoristeluista ja kivasta joulufiiliksestä.

Netflixiin ei ole vielä ilmestynyt Joulupukki suosittelee -kategoriaa tälle vuodelle, joten jouluelokuvien etsiminen on sieltä vielä vähän hakuammuntaa. Jos joku tietää hyvän Netflixistä löytyvän joululeffan, saa ilmiantaa kommentteihin!


Tunnelmallista keskiviikkoa kaikille!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Joulukorttien uusiokäyttöä

En varmaan ole ainoa, joka poimii tämän ongelman kanssa: kauniita joulukortteja kertyy joka vuosi, mutta kaikkia ei voi pitää esillä, mutta ei niitä haluaisi roskiinkaan heittää. Mitä siis tehdä niillä?

Minä päätin päällystää pari ihan peruspahvilaatikkoa näillä korteilla ja saada näin ihania joulukoristeiden säilytyslaatikoita.





Töistä nappasin pari ihan tavallista pahvilaatikkoa.

Ei muuta kuin joulukortit esiin! Liimasin ne ensin pahvilaatikoiden päälle vähän limittäin, ja lopuksi päällystin koko komeuden kontaktimuovilla, jotta se kestää kosteutta.









Nyt on mukava joulukoristeita esiin ottaessa sitten muistella myös näitä menneiden vuosien joulukortteja :)

Ihanaa muuten, kun nyt alkaa pikku hiljaa näkyä joka puolella vähän joulua. Prismaan oli ilmestynyt jo glögiä ja pikaisella kirpparikierroksella viime viikolla törmäsin näin ihanaan pukkikynttilärivistöön:


Itse nautin niin suuresti tästä joulunodotuksesta ja erityisesti joulunalusajasta, ihanaa kun fiilistelyn voi aloittaa jo ajoissa. It's the most wonderful time of the year!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Jouluelokuva: Angels in the Snow

Netflixistä löysin tämän elokuvan. Elokuvan kuvaus kertoi seuraavaa:

Riitelevä pariskunta lähtee lapsineen joululomalle. He antavat yösijan pulaan joutuneelle perheelle, jolta saavat vuorostaan esimerkin rakkaudesta ja kunnioituksesta.


No se, minkä tuo kuvaus jätti kertomatta, oli se, että tämä oli aivan luokattoman huono :D Harvoin tulee nähtyä näin kliseistä ja huonosti näyteltyä elokuvaa, mutta pakko myöntää, että katsoin tämän loppuun, ihan vaan siksi, kun tämä oli niin luokattoman huono että alkoi oikein naurattaa :D

Suosittelen tätä ainoastaan siinä tapauksessa, että nautit kliseisistä ja huonosti näytellyistä elokuvista tai kaikki muut maailman jouluelokuvat on jo nähty. 

Oikeasti, Netflix, miksi?

Kommenttikenttään saa ilmiantaa omia kokemuksia kertakaikkiaan surkeista jouluelokuvista :)

Huonosta elokuvavalinnasta huolimatta hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 15. syyskuuta 2017

DIY-joululahjoja

Tänään on enää 100 yötä jouluun ja sehän onkin mitä parahin aika alkaa tekemään joululahjoja! 100 yön odotuksen kunniaksi olenkin koonnut teille muutamia ideoita DIY- eli Tee-Se-Itse-joululahjoihin:

PIPARIKYNTTILÄT:


Ohjeet piparikynttilöihin löydät täältä:


CUPCAKE-KYNTTILÄT:


Cupcake-kynttilöiden ohjeen löydät täältä:


Betonista saa tehtyä vaikka minkämoista ja betoniaskarteukelit ovat nyt parhaimmillaan, kun ulkona on vielä lämmin, mutta ei kuuma, joten betoni ei kuivu liian nopeasti ja halkeile.


SYDÄN-TUIKKULYHTY BETONISTA:

Ohjeet sydäntuikkulyhtyyn löydät täältä:



TUIKKULYHDYT BETONISTA:

Näitä voi joululahjoiksi somistaa jouluisesti esim. joulupalloilla tai muilla joulukoristeilla.
 Ohjeet löydät täältä:


PIPARIKORVIKSET:

Ohjeet piparikorviksiin löydät täältä:



JOULUPALLOKRANSSI:


Ohjeet joulupallokranssiin löytyy täältä:



SUODATINPUSSIKRANSSIT VALOILLA JA ILMAN:


Ohjeet löytyvät täältä:



Ystävälle, jolla on kotonaan tulisija, oiva lahja voi olla jokin sytyke. Miten olisi vaikkapa sytykesipsit tai sytykeruusut?

SYTYKERUUSUT:



SYTYKESIPSIT:


Sytykesipsien ohjeet löydät täältä:


Toivottavasti joku itsetehtyjen joululahjojen kanssa kamppaileva saisi tästä vähän ideoita! Osa linkeistä vie Kinkkiksen sisarblogiin, mutta kaikki näistä siis ovat minun tekeleitäni.

Itse aion myös tehdä tänä vuonna itse lahjoja, lisäksi matkaan lähtee varmasti tuttuun tapaan kirpparilöydöistä tuunattuja lahjoja :)

Tänään jouluttaa jo niin kovasti, että ehkäpä täytyy viikonlopuksi tehdä jo ensimmäinen piparitaikina! Ei tokikaan leivottavaksi, vaan syötäväksi :D Se on niin ihanaa esim. jäätelön kanssa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!