tiistai 17. marraskuuta 2015

Jouluista ilmettä keittiöön

Inhoan siivoamista syvästi. Näin joulun aikaan on kuitenkin hyvä kiristää itseään sillä, että sotkuiseen kotiin ei laiteta joulukoristeita, ja kun on siivonnut, saa laittaa joulua esiin! Eipä ole koskaan viikkosiivous sujunut niin reippaasti kuin eilen, kun lupasin itselleni, että kun on siivottu, saa keittiöön vaihtaa jouluverhot.


Vähän vinoon olen näköjään kuvan napsaissut, ei meillä sentään noin vinoja lattioita ole, vaikka vanha talo onkin ;) Keittiöni on rintamamiestalon alkuperäinen keittiö, kaapit ovat vain saaneet uutta maalia ja uudet vetimet.




Poroverhot on siskoni ommellut minulle synttärilahjaksi muutama vuosi takaperin. Rypytykselle jätettävät verhot ovat silityskammoisen ihmisen pelastus ;) Lumihiutaleet tarttuivat eilen mukaan Lidlistä.



Lidlistä tarttui mukaan myös tällainen ihana jouluinen kynttilä. Useimmiten kynttiläni ovat Havia, sillä haluan ostaa kotimaista ja tukea näin suomalaista työtä (työskentelenhän itsekin avainlippuyrityksessä). Tämä kynttilä oli vaan niin ihanan jouluinen, että halusin sen ostaa.




 Mukihyllyllekin löysi tiensä yksi tonttu. Tonttu on pannunalunen ja se on löytynyt kirpputorilta.




Myös muumiaiheiset patalaput vaihtuivat joulupatalappuihin. Nämä olen saanut joululahjaksi joskus vuosia sitten. Syö ja pysy solakkana -leikkuulauta on mummon peruja.

Joko teidän keittiössä on jouluilme?

1 kommentti:

  1. Ihana tunnelma välittyy kuvista.Lämmin ja ripaus ajan havinaa.

    VastaaPoista