perjantai 28. lokakuuta 2016

Apilanlehden Perinnejoulu -astiat

Olen ihaillut tätä astiastoa jo jonkin aikaa, mutta sen kalleuden takia on jäänyt hankkimatta. Nyt sitten kävi tuuri, ja löysin näitä facebook-kirpputorilta käytettyinä mutta hyväkuntoisina. Settiin kuului 6 ruokalautasta, 10 syvää lautasta, 12 alkuruokalautasta ja kolme glögimukia. Ihan riittävästi siis yhden ihmisen tarpeiksi :D Oli pakko eilen vähän ihailla ja mallailla näitä lautasia:





Tässä Perinnejoulu -sarjassa on siis ihana tonttukuviointi, jonka on suunnitellut Lars Carlson.

 Ruokalautanen ja alkuruokalautanen.

Ruokalautanen.
 
Syvä lautanen.
 
 Glögimukit. Tuo tonttu näyttää mielestäni vähän hassulta, kun sen silmät ovat eri tasolla. Ensin luulin, että nämä mukit ovat jotenkin viallisia, mutta sitten kävin katsomassa Apilanlehden sivuilla, ja ihan samalta näytti tuo tonttu sielläkin.

Heti varattuani nämä facebook-kirppiksellä iski melkoinen buyers remourse, kun mietin, että mitä ihmettä yksinasuva ihminen tekee jouluastiastolla. Mutta nämä tulevatkin heti käyttöön, kun äitini ja siskoni tulevatkin minun luokseni jouluaatoksi! Ikinä ennen ei ole jouluaattoa vietetty minun luonani, vaan aina olen mennyt jommalle kummalle vanhemmistani. Nyt pääsen siis ensimmäistä kertaa suunnittelemaan jouluaaton menua ja kattausta, ihanaa! Ja miten ihanaa nyt sitten syödä jouluastioista :) Enää ei siis kaduta yhtään, päin vastoin! Ihanaa olisi myös kerätä tähän tarjoiluastiat, mutta ne ovat todella tyyriitä, joten koitan niitäkin katsella kirppareilta.


Jos innostuit Perinnejoulu-astioista, lisätietoa löydät täältä: http://www.apilanlehti.fi/inspiroidu/perinnejoulu
 
Onko sinulla erikseen jouluastiat?
Mukavaa viikonloppua kaikille!








8 kommenttia:

  1. Onpa söpöjä. Mä oon ajatellu että se punanen taikasarja on aika joulunen, mutta ei oo tilaa hankkia enempää astioita ennen muuttoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se punainen Taika onkin kyllä ihanaa ja jouluista, mulla on sitäkin muutama astia :)

      Poista
  2. Mullakin kävi tuuri facebookin kirpparisivuilla ja samaa sarjaa seitsemän syvää lautasta + matalat lautaset sain ostettua.Lautaset riittävät kaikille lapsenlapsille,me aikuiset käytämme valkeita Teemoja jouluaterialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä onkin ihanan suuri perhe viettämässä joulua yhdessä :)

      Poista
  3. Oletpas ostanut ihanat jouluastiat!
    Niistä on kiva sitten aattona syödä!
    Ei meillä ole erikseen jouluastioita. Arabian 24h valkoiset lautaset
    on meidän "juhla" lautaset! Ja jouluna riisipuuro syödään punaisista puurolautasista.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset astiat onkin hyvän neutraalit kaikkeen juhlaan, sit esim. serveteillä saa hyvin luotua joulutunnelmaa :)

      Poista
  4. On nuo Perinnejoulu astiat ihania! Itse asiassa meilläkin on pari lautasta, ja tykkään niistä hurjasti. Sitten meillä on muutamia Arabian Santa Claus astioita, lähinnä mukeja. Jouluastiat on kyllä niin ihania <3

    VastaaPoista
  5. Ihana löytö ❤️Kerrassaan herttainen kattaus :)

    VastaaPoista