maanantai 3. lokakuuta 2016

Jouluelokuva: Elf

Buddy on pieni vauva orpokodissa, joka jouluaattona kömpii joulupukin säkkiin ja salamatkustaa Joulupukin mukana Pohjoisnavalle. Buddy kasvaa luullen olevansa tonttu, mutta kasvaessaan huomaa, ettei oikein kuulu joukkoon. Lopulta Buddy saa kuulla olevansa ihminen, ja päättää matkustaa New Yorkiin etsimään oikeaa isäänsä. Järkytyksekseen Buddy kuulee, että hänen isänsä on tuhmien listalla!



Vihdoin jouluelokuva, jota voin suositella lämpimästi! Will Ferrellin roolisuoritus pöhkönä Buddyna on ihana. Juoni on myös hauska, vaikkakin vähän ennalta-arvattavissa, mutta tästä elokuvasta löytyy ihanaa joulutunnelmaa, jonka vuoksi elokuva saa anteeksi vähän kliseisen juonen. Eipä tämä ihan omaan jouluelokuvien Top vitoseen pääse, mutta Top kymppiin kyllä.

Elf löytyy Netflixistä ja amazon.com myy sitä Blu-Raynä ja DVD:nä uutena ja käytettynä. Itse olen muutaman käytetyn DVD:n tuolta tilannut, ja hyvin ovat toimineet, joten uskallan suositella.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin myös tästä hassusta tontusta. Tai siis ihmisestä :D

    VastaaPoista
  2. On tainnut joskus tulla telkkarista!
    Olisi kiva nähdä uudestaan.😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan tää niitä, jotka näytetään joka joulu? Jos tulisi tänäkin vuonna telkkarista :)

      Poista