tiistai 28. marraskuuta 2017

Taasen joululta vähän alkaa näyttää...

Kiirettä on pitänyt ihania koiranpentuja hoivatessa ja töissä ja tallilla käydessä, mutta vähän joulua olen sentään ehtinyt jo laittaa kotiinkin! Viikonloppuna olohuone sai joulueverhot ja -tyynynpäälliset...




Tilasin viime vuonna uusia joulutekstiilejä, mm. nämä tyynynpäälliset ja verhot, joten joulusisustukseni on tänä vuonna hyvin pitkältä identtinen viimevuotisen kanssa. 


No, on minulla yksi sisustuelementti erona viime vuoteen, nimittäin minimonsterien pentuaitaus:


Luo oman haasteensa joulusisustamiseen, eikä ole kovin kaunis. Mutta mitäpä sitä ei minimonsterien eteen kärsisi! Niillekin virittelin ikkunaan jouluvalot, tykkään iltaisin olla vain näiden tunnelmavalojen ja kynttilöiden hämyssä. 



Nämä piparivalot ostin alennusmyynnistä viime joulun jälkeen. Eivät olleet ihan niin hienot kuin paketissa, mutta menettelevät.

Myös keittiö on saanut jouluista ilmettä:








Koirillakin on jouluiset ruokailualustat!

Makkariin olen ehtinyt vain viritellä ikkunaan tähden, mutta eipä siellä tule paljon aikaa nyt vietettyäkään.


Viisi viikkoa olen nyt nukkunut olohuoneen sohvalla, koska haluan olla pentujen lähellä ja toisaalta myös tiedän, että jos menisin yläkertaan nukkumaan, Emmalle tulisi hätä, kun se haluaa olla aina siellä, missä minäkin, mutta nyt tietysti myös pentujen kanssa. Pari viikkoa vielä siis tsemppaan!

Jotenkin tuntuu, että olen jo ihan myöhässä jouluvalmistelujeni kanssa, vaikka vielä ei edes ole joulukuu! :D Millä mallilla muiden joulutohinat ovat?


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Viikko sitten laitettiin pihavalot ja eilen asensin valokransseja ikkunoihin. Joulukuusenkin jo kasasin mutta koristelu saa odottaa��

    VastaaPoista
  2. Sä oot ehtinyt jo vaikka mitä, ihanan tunnelmallista ♥

    VastaaPoista